Ensinnäkin, lämpimästi tervetuloa lukemaan ensimmäistä humanoiditarinaa. <3 Kirjoittaminen on minulle rakas ilmaisukanava, ikään kuin äidinkieli, joka on kuitenkin etsinyt jo pitemmän aikaa punaista lankaansa. Ja nyt se punainen lanka on löytynyt. Se punainen lanka on humanoidi. Humanoidi on antamani nimi ulkopuolisuuden haavalle, johon liittyy monenlaisia ilmentymiä, sivuhaaroja, suojakeinoja, tunnelukkoja ja vaikka mitä -tai sitten ei mitään. Yritän sanoa, etten edes yritä päästä kaikkien humanoidien housuihin tai yritä etsiä yhtä totuutta. Jokainen humanoidi on uniikki omanlaisine piirteineen, haasteineen ja vahvuuksineen. Se mikä humanoideja kuitenkin yhdistää, on haavan sitkeys ja kipu, vaikka toki nämäkin ovat yksilöllisiä kokemuksia.
Humanoidihaava herättää herkästi kokemaan esimerkiksi erilaisuutta, poikkeavuutta ja/tai huonommuutta. Jotain selittämätöntä yksinäisyyttä tuntuu sisuksissa, vaikka ei oikeasti edes olisi yksinäinen. On hämmentävää samanaikaisesti kaivata kipeästi yhteyteen, mutta toisaalta vältellä sitä.
Kun humanoidihaava pääsee syntymään lapsena, suuri kysymys on: mitä sitten tapahtuu ja ovatko ympärillä olevat aikuiset emotionaalisesti hereillä?
Kun humanoidihaava pääsee syntymään lapsena, on monenlaista sudenkuoppaa tiedossa (joihin ei tietenkään välttämättä astuta). Merkittävää on, millaisen suhteen lapsi haavaan luo. Miten hän suhtautuu ylipäätään itseensä? Millaista toimintaa haava pääsee synnyttämään? Mitä ympäristössä tapahtuu? Saako lapsi riittävää tukea ja onko hänen elämässään turvallisia ja emotionaalisesti hereillä olevia aikuisia? Lapselle on uskomattoman tärkeää saada tuntea liittymistä omiin ihmisiin ja tuntemaan itsensä rakkauden arvoiseksi.
Skenaarioita on monia, mutta yleensä nuo skenaariot liittyy siihen miten olla suhteessa toisiin. Lähteäkkö miellyttämään ja hakemaan hyväksyntää sekä todistusta omasta riittävyydestä keinoja kaihtamatta? Opetellakko kasvoille epätodellinen maski, muuttaa itsensä kameleontiksi, vaihtaen väriä jokaisen tilanteen ja ihmisen mukaan? Yrittääkkö muuttua näkymättömäksi, hymyillä kauniisti, olla herättämättä mitään kenessäkään, tulla kiltteydestä kipeäksi? Sulkeakko ihmissuhteet niin pinnalliselle tasolle, ettei kukaan pääse läpäisemään paksua panssarikerrosta ja varmistaa että voi turvallisesti pysyä etäällä? Kehittääkkö turvasuojaksi pellen roolin, jonka takana saa olla piilossa? Liimautuakko riippuvaisesti toisiin ja yrittää täyttää tyhjiötään, joka tuntuu täyttyvän samalla tavalla kuin kaataisi vettä hanhen selkään? Nostaakko itsensä kaiken yläpuolelle ja kohdistaakko jokainen katse itsestä ulkopuolelle syyttäen muita omista ongelmista? Ja niin edelleen, skenaarioita lienee niin monia kuin humanoidiakin.
Humanoidihaava antaa syvän kokemuksen ulkopuolisuudesta, joukkoon kuulumattomuudesta, vaikka todellisuudessa ei välttämättä olisikaan ulkopuolinen. Haava voi olla niin kipeä ja syvä, että se värittää koko kokemuksen omasta itsestä. Katse kiinnittyy nimenomaan erilaisuuteen suhteessa toisiin, vaikka yhtenäisyyttäkin toisiin on (nämä humanoidi kuitenkin on erityisen hyvä ohittamaan). Kuin olisi rikkinäiset lasit päässä ja katsoisi kaikkea haavaisten linssien läpi. Sisäiselle kokemukselle itsestä on vaikea saada uppoamaan järkipuhetta omasta ihanuudesta aikuisenakaan, kun samaan aikaan syvä haava nakertaa jokaista kauniisti koristeltua pikkuleipää, jonka olet itse itsellesi koristellut. Tällöin voi olla vaikeutta ottaa vastaan lämpöä muiltakaan.
Vaikka haava on sitkeä ja vaikea, sisältää se myös lahjan.
Nyt kuulostaa, että humanoidi olisi pelkästään negatiivinen, kaiken syypää. Onhan se haitallinen ja kipeä, mutta humanoidissa kulkee mukana myös lahja. Humanoidilla on suora yhteys tunteisiin ja tarpeisiin hyvin syvällisellä tasolla. Humanoidi sisältää toiveen, joka sinun on mahdollista kuulla. Kun syvällä tasolla pääsee kuulostelemaan mitä oma sydän kuiskii, voit saada humanoidista parhaan ystäväsi tai jopa supervoimasi. Ja jos et supervoimaasi, ainakin voit oppia elämään humanoidin kanssa sovussa.
Tästä on hyvä aloittaa humanoiditarinat. Mitäs sanot, oletko valmis istumaan alas humanoidi vierelläsi? Tutkailemaan mitä sinussa herää? Joka tutkailu ei tunnu hyvältä, mutta rohkaisen sinua kohtaamaan haavasi. Tie oman potentiaalin luo kulkee oman varjokerroksen kautta.
Halaus jokaiselle humanoidille! <3
-Rakkaudella, Riikka