Ihmisten suhtautumisessa omiin haitallisiin uskomuksiin etenkin niiden syntyjuurilla on paljon samoja elementtejä. Selviytymiskeinot ja toimintamallit ovat yksilöllisiä, samoin skenaariot, joita kohti ihminen saattaa lähteä ajautumaan. (Lue edellinen humanoiditarinani: Ulkopuolisuuden haavat altistavat satuttamaan itseään).
Kaikkien sisäisten kipujen yhteinen ja erittäin inhimillinen ”ongelma” on ihminen itse (been there, done that). Ihminen on aivan äärettömän hyvä välttelemään, kieltämään ja kompensoimaan sisäisiä kipujaan. En sano, että kaikki tekevät niin, mutta uskon, että tämä on kuitenkin huomattavasti yleisempää kuin rohkeus ja kyky katsoa omaa kipua silmästä silmään eli kohdata se. Ihminen itse ei ole ainoa ongelma suhteessa ulkopuolisuuden haavaan, mutta palataan näihin muihin ongelmiin toisissa postauksissa. (Uusille lukijoille tiedoksi: käytän humanoidi-sanaa kuvaamaan ulkopuolisuuden kokemusta. Humanoidi on yhtä aikaa ulkopuolisuuden haava sekä kokemus itsestä suhteessa toisiin.)
Humanoidihaavan väistely-yritykset ynnä muut välttelyt ja kieltämiset ovat äärettömän luonnollisia! Humanoidihaavan syntyjuuret ovat yleisimmin lapsuudessa, jolloin haavan hiilautuminen saatikka tiedostaminen voi olla mahdotonta. Eihän pieni lapsi välttämättä edes osaa sanoittaa tuota kipua (saatikka aikuinen), vaan alkaa automaattisesti etsimään keinoja, joilla auttaa itseään. Voi olla, että ympärillä olevat aikuiset eivät ole lainkaan tietoisia lapsen kipeästä ulkopuolisuuden kokemuksesta. Riittävä turvan kokemus, emotionaalisesti läsnä olevat turvalliset aikuiset ja hyväksyvä kasvuympäristö voivat merkittävästi silottaa humanoidihaavaa kantavan tietä ja tukea kohti positiivista minäkuvaa. Haavan työstäminen on herkkää identiteettityötä ja niin tämän kuin kaiken muunkin identiteettityön suhteen, oikea-aikaisuus on tärkeää.
Miltä se kaikki tuntuu, humanoidina oleminen?
Saatat tuntea sisälläsi olevan jotain selittämätöntä, jotain sitkeää, jotain tahmeaa, joka ei halua irrota. Joku tuntuu syövän sinua sisältäpäin, nakertavan pikkuhiljaa, välillä rajummin, välillä hellästi haukaten. Välillä tuo olo on kovastikin päällä, ikään kuin rämpisit syvässä suossa. Välillä haava voi väistyä ja olla hetken hiljaa. Kun yrität löytää sanoja tuolle ololle, sanat tuntuvat saippualta tai köyhiltä kuvaamaan mitä koet ja tunnet. Tunnet kantavasi tai olevasi jotain sellaista, mitä et huomaa toisissa. Jotain erilaista, joka pitää pitää piilossa. Ulkopuolisuuden ympärille on kasaantunut niin paljon muutakin, että oma olo voi tuntua hyvinkin rikkonaiselta.
Tuo kaikki tuntuu häiritsevän omaa elinvoimaasi, itsetuntoasi, ihmissuhteitasi ja ylipäätään olemisen tapaasi. Myös haavaan liittyvät suojakeinot häiritsevät ja muodostavat humanoidihaavan kanssa yhdessä sotkuisen lankavyyhdin, joka näyttää niin solmuiselta, että sen selvittäminen tuntuu mahdottomalta. Saatat tuntea useiden tai kaikkien ihmissuhteidesi ja kohtaamisten jäävän jollakin tavalla vajaiksi, vaikka ei sitäkään tunnu pystyvän selittämään. Ikään kuin sinulla olisi ihan ikioma äidinkieli, mutta kuitenkin puhut suomea, koska muutkin puhuvat. Kuin osaisit puhua, mutta ääntä ei muodostu. Oikeita sanoja ei tunnu olevan olemassa tai sitten vuorovaikutustilanteiden syvyys jää liian pinnalliseksi. Kuin olisit avaruudesta tipahtanut avaruusolento tai jokin omituinen otus, joka seisoo ihmisjoukon keskellä.
Ihmisjoukossa oma huomio kiinnittyy omaan erilaisuuteen, vaikkei sitä kukaan muu näkisikään. Toisaalta saatat olla varma että erilaisuutesi on silmiin pistävää. Jatkuva oman ulkopuolisuuden skannailu vahvistaa ulkopuolisuuden haavaa syvemmäksi ja kipeämmäksi. Saatat tuntea kuinka sisälläsi on jotain äärettömän hienoa ja ainutlaatuista. Yhtäaikaa ainutlaatuisuuden vierellä tuntuu myös ulkopuolisuuden kipu, joka voi estää sinua kukoistamasta. Myös huijarisyndrooma voi olla ulkopuolisuuden haavan ilmentymistä. Humanoidihaava saattaa tuntua myös joltain ihan muulta, tämä on ainoastaan yritelmä kuvata ulkopuolisuuden kokemusta.
Suojakeinojen pyrkimys on auttaa selviytymään elämästä
Kiemurtelu ulkopuolisuuden haavan kanssa on juuri niitä kohtia, jolloin ihminen alkaa etsimään itselle suoja- ja selviytymiskeinoja (ja sama pätee tietysti myös muihinkin psyykkisiin haavoihin). Näillä suojakeinoilla on hyvä pyrkimys parantaa haavaa ja auttaa selviytymään elämästä, vaikka samalla ne vievät helposti välttelyn ja lisähaasteiden tielle. (Lue edellinen postaus: Ulkopuolisuuden haavat altistavat satuttamaan itseään). Toivon, ettet ymmärrä minua väärin: suojakeinot ja selviytymiskeinot ovat erittäin tarpeellisia. Toivonkin, että voit antaa kiitollisen katseen omillesi (siinä määrin kuin se tässä hetkessä tuntuu olevan mahdollista). Jossakin vaiheessa elämää nuo suoja- ja selviytymiskeinot eivät välttämättä enää ole tarpeellisia ja voit kasvaa niistä ulos. Toivon, että saat tukea hiilautumisen tiellesi niin luomuverkostoista kuin ammattiauttajista, sillä humanoidihaava on sen verran sitkeää sorttia, ettei lisäjeesi ole pahitteeksi. <3
Seuraavassa postauksessa opetellaan yhteinen mantra tueksesi hiilautumisen tielle. Superlämmin halaus kaikille humanoidihaavaa kantaville! <3
-Rakkaudella, Riikka